Synnytysmeditaatio

Synnytyskertomuksen uusi lempeä tulkinta

Toiminnallinen työpaja synnytyspettymystä kokeneille äideille ja ammattilaisille

Perjantai 4.10.2019 klo. 9-14; ammattilaisille oma osuus klo. 14-15

Kätilötalolla Helsingissä

Ymmärrä lapsivuodeajan emotionaalisia polkuja

Tarina siitä, miten naisesta tuli äiti on yksi elämän tärkeimmistä tarinoista. Äidiksi syntyminen on usein mullistava kokemus ja eri syistä synnytyksen sisäistäminen ja syvällisempi ymmärtäminen jää usein kesken. Kertomuksen sisäistäminen voi viedä pari-kolme vuotta. Synnytyskertomuksen kertominen uudestaan ja uudestaan ei aina auta eteenpäin, etenkin jos synnytykseen liittyy pettymystä, ehkä jopa traumaa.

Joskus voi huomata jääneensä kiinni johonkin uskomukseen, joka on saanut alkunsa synnytyksessä. Joskus synnytyksestä jää syvempiä haavoja. Joskus se on matka Aliseen. Joskus jotain menee rikki eikä mikään ole samanlaista.

Kuitenkin on lohdullista, että synnytystarina ei ole staattinen – se muuttuu ja elää, ihan niin kuin nainen muuttuu ja kehittyy omalla polullaan.

Työpajassa pääset käsittelemään synnytystäsi turvallisessa naisten piirissä. Katsomme rohkeasti tarinan vaikeita kohtia uudesta näkökulmasta. Ehkä syvimmässä haavassa piilee lääkettä? Ehkä siellä on tuntematon lahja? Ehkä se on Prinsessa Ruususen kolmastoista lahja, lahja mitä ei haluaisi ottaa vastaan mutta elämä on päättänyt toisin? Harjoitusten kautta kuljemme lempeästi kohti uutta, myötätuntoista tulkintaa.

Kurssin lähestymistapa on pedagoginen, ei niinkään terapeuttinen. Harjoitukset lisäävät itsetuntemusta ja antavat oivalluksia omista rajoittavista uskomuksista sekä miten näitä voi purkaa. Hyödynnämme vanhoja myyttejä; näiden tarinoiden kartat auttavat löytämään takaisin kotiin synnytysmatkan (initiaation) paluumatkalta.

Työpajassa jokainen työstää omaa synnytyskokemustaan. Mikäli et ole itse synnyttänyt voit valita yhden vaikean synnytyksen, jossa olet ollut mukana. Opit tekemään Synnytystarinalabyrintin sekä muita toiminnallisia harjoituksia. Synnytystarinalabyrintissä on yhdeksän porttia ja jokaisen portin takaa löytyy viisautta ja uusia oivalluksia.

Osallistujat tekevät harjoituksia itsenäisesti ja pareittain eikä sinun tarvitse jakaa synnytystarinaasi kokonaisuudessaan koko ryhmälle.

Työpaja Kätilötalolla on tarkoitettu äideille (myös odottavat äidit), kätilöille, doulille ja muille ammattilaisille. Ammattilaisille on oma osuus yhteisen osuuden jälkeen. Työpaja antaa uuden näkökulman kaikille ammattilaisille, jotka keskustelevat synnytyksestä pre- tai postpartum. Myös ammattilaisena on tärkeä saada kokemus toiminnallisista harjoituksista ja siitä mitä oivalluksia ne voivat antaa. Toiminnallisen osuuden jälkeen kätilö Anu Lampinen kertoo miten hän käyttää näitä menetelmiä omassa työssään. Ammattilaiset saavat kirjallisen materiaali miten labyrinttiharjoitus toteutetaan.

Työpajaa ohjaa VTT Alessandra Sarelin. Hän on doulana suorittanut Birth Story Listening ja Birth Art kurssit (Birthing from Within) sekä naistenpiiriohjaajakoulutuksen (Awakening Women Institute). Hän on valmentanut lukuisia naisia vaikean synnytyksen jälkeen. Hän on saanut inspiraatiota mytologian käytössä mm. Pam Englandilta, Chameli Ardaghilta ja Toko-pa Turnerilta, joiden kursseille hän säännöllisesti osallistuu.

Kätilötalon puolesta kurssilla mukana on kätilö, akupunktioterapeutti Anu Lampinen. Hän on suorittanut Birth Story Listening ja Birth Art -kurssit (Birthing from Within); Fear of Birth -kurssin (Liisa Svensson ja Susanna Heli) sekä Heart and Hands -kurssin (Elizabeth Davis).

Palautetta:

”Synnytystarinapiiri vie naiset synnytysmatkalle, sukeltamaan takaisin siihen jo ehkä unohdettuunkin maailmaan. Synnytyskokemusta voi työstää vielä vuosienkin jälkeen. Joskus nainen voi huomata jääneensä kiinni johonkin uskomukseen, joka on saanut alkunsa synnytyksessä. Kokemuksen läpikäynti voi auttaa muodostamaan itsestä toisenlaisen, ehjemmän tarinan.” – Mari Forsberg, Doula Helsinki

”Synnytyskertomustyöpajassa tunnelma oli lämmin ja turvallinen. Alessandra onnistui luomaan tilan, jossa synnyttäminen ja äidiksi tuleminen saivat ansaitsemansa kunnioituksen, ja jossa jokaisen oma tarina ja synnytyskokemus tuntuivat tärkeiltä. Tässä ilmapiirissä vertaistuen saaminen ja kokemuksen jakaminen muiden äitien kanssa tuntui erityisen parantavalta. Vaikka olin tiennyt aikaisemminkin, etten ole ainoa traumaattisen synnytyksen kokenut ja synnytyspelosta kärsivä, niin vasta synnytystarinapiirissä ymmärsin oikeasti, etten ole traumani kanssa yksin. Sain suurta voimaa ja uudenlaista rohkeutta saadessani kohdata traumansa voittaneita ja pelkoaan kohti kulkeneita äitejä. Nyt tunnen, että minäkin kykenen voittamaan pelkoni, eikä trauma ole enää este toisen lapsen yrittämiselle. Alessandran ohjaamat harjoitukset antoivat uusia näkökulmia kolmen vuoden takaisen synnytyskokemukseni jäsentämiseen ja sain välineitä työstää sitä myös myöhemmin itsenäisesti. Piirin jälkeen näin ensimmäistä kertaa lapseni syntymän jälkeen unta, jossa olin raskaana enkä ollut kauhuissani. Painajaismaisen tunnelman sijaan tunsin itseni unessa rauhalliseksi ja luottavaiseksi. Uskallan nyt siirtyä elämässäni eteenpäin.” 

”Tulin kurssille siinä uskossa, että minulla oli todella traumaattinen synnytys. Työpajan aikana heräsi yllättävä oivallus siitä, että synnytykseni oli oikeastaan juuri sellainen mitä toivoin sen olevan. Muut asiat sen ympärillä aiheutti minulle traumoja. Näitä asioita voin nyt työstää. Ilman kurssia olisin, ihan turhaan, vielä traumatisoitunut. Täysikäännös oli mullistava yllätys. Suosittelen kurssia kaikille synnyttäneille naisille. Historiaa voi todella muuttaa!” – Yhden lapsen äiti

”Muistot ensimmäisestä synnytyksestä vaivasivat ja oli hyvä käydä synnytyksen tapahtumia läpi Alessandran ohjaaman harjoituksen avulla.  Sain muokattua omaa ajatustani – ensimmäisen synnytyksen vaikeimmat hetket eivät tuntuneetkaan epäonnistumiselta vaan sain uuden näkökulman ’minä kuitenkin tein sen!’” – Äiti, 30 v.

Osallistujia mahtuu max 15. Varaa paikkasi maksamalla työpaja verkkokaupassa viimeistään 23.9.2019.

Hinnat:

Normaalihinta ammattilaisille: 125€ (Klo. 9-15) 

Normaalihinta äideille: 99€ (Klo. 9-14)

Early bird äideille: 89€ (voimassa 2.9 saakka)

Early bird ammattilaisille: 110€ (voimassa 2.9 saakka)

Päivystyshinta kätilöille ja doulille: 145€ (rajoitettu erä). Mikäli olet synnytyksessä kurssipäivänä saat osallistumismaksun takaisin kokonaisuudessaan.

Hintaan sisältyy oma labyrintti, tee ja pientä purtavaa.

Lisätietoa: info@labyrinthdoula.com

Peruutusehdot:

Mikäli osallistuminen peruutetaan vähintään 14 päivää ennen tapahtuman alkua, veloitamme toimistokuluina 15 % + alv 24 % osallistumismaksusta. Tämän jälkeen osallistumismaksu veloitetaan täysimääräisenä. Peruutus tulee tehdä sähköpostitse info@labyrinthdoula.com. Osallistumisoikeus on mahdollista siirtää toiselle henkilölle, vaihdoksesta tulee ilmoittaa ennen koulutuspäiviä. Koulutukseen otetaan enintään 15 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä. Koulutus järjestetään, mikäli osallistujia on vähintään 10.

Back to Top